torstai 23. maaliskuuta 2017

VIDEOPOSTAUS: KUINKA KÄSITTELEN KUVANI

Tässä tulee vihdoin ja viimein paljon toivottu postaus siitä kuinka käsittelen kuvani. Päätin toteuttaa postauksen videon muodossa, sillä halusin näyttää prosessin aivan alusta loppuun. Vaikka kerronkin videolla koko ajan mitä teen, tämä ei varsinaisesti ole mikään tutoriaali.

Videon koostamiseen meni odotettua enemmän aikaa, sillä siitä on ainakin 10 vuotta kun olen viimeksi tehnyt editoidun videon alusta loppuun, joten hetki meni ennen kuin taas muistin miten homma toimii. Alkukankeuden jälkeen löysin kuitenkin oikeat napit ja toiminnot editointi-ohjelmasta, eli ei aikoinaan suoritetut editointikurssit ihan hukkaan ole menneet. Loppujen lopuksi videon tekeminen oli tosi hauskaa (pois lukien videolla esiintyminen, se on vielä vähän liian hurjaa, haha)!


Yllä oleva kuva on jälkikäsittelyn lopputulos. Näyttääkö kuva sinun silmääsi käsitellyltä? Ennen kuin avaat videon, tutki hetki kuvaa ja yritä arvata mitä sille on tehty. Saatat yllättyä siitä kuinka suuren muodonmuutoksen tämä otos on käynyt läpi.


Osasitko arvata mitä kuvalle oli tehty? Kaikki kuvat eivät luonnollisestikaan käy läpi näin pitkää prosessia, silloin minulla ei jäisi aikaa millekään muulle. Yritän aina kuvaustilanteessa tehdä kaikkeni että kuvankäsittelylle jäisi mahdollisimman vähän tarvetta, mutta jotkut ideat kuitenkin vaativat sen että suuri osa työstä tehdään jälkikäsittelyssä, kuten tässä tapauksessa.

Mitä tykkäsitte videosta? Lisää näitä vai pysyttelenkö jatkossa tekstissä ja kuvissa?

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

20 FAKTAA MINUSTA

Juuri tällä hetkellä eletään hevoskuvausten osalta hiljaisempaa kautta, kun talvikuvien aika alkaa jo olla ohi eikä vielä ole ihan kevätkään. Hevoset tiputtelevat talvikarvaansa ja ovat siksi hieman epäsiistissä kunnossa, ympäristö on karun näköisiä kun lumi on jo suurimmilta osin sulanut mutta luonto ei ole kuitenkaan herännyt talviuniltaan.

Vielä siis odotellaan varsinaista sesonkia alkavaksi hevoskuvausten osalta, se lähtee kunnolla käyntiin reilun kuukauden päästä. Sitä ennen on hyvä aika suunnitella tulevia kuvauksia, blogipostauksia ja muita projekteja. Paljon toivottu kuvankäsittelypostaus on tulossa pian, mutta koska en ole vielä kunnolla esittäytynyt täällä blogin puolella, ajattelin että nyt olisi sopiva hetki sille. Tässä siis 20 ensimmäisenä mieleeni tullutta satunnaista faktaa itsestäni.


1. Katson maailmaa valokuvaajan silmin ja hahmotan ympäristöäni pitkälti valokuvien kautta. Huomaan tilanteessa kuin tilanteessa miettiväni millaisen valokuvan ottaisin. Kiinnitän huomiota valon luonteeseen ja suuntaan, erilaisiin pintoihin, väreihin ja maisemiin. Mietin aina miltä asiat näyttäisivät kameran läpi, mistä saisi hyvän kuvan ja mistä ei. Joskus olen jopa huomannut kuinka jokin häiritsevä yksityiskohta ympäristössäni ärsyttää silmääni niin että mietin miten poistaisin sen jälkikäsittelyssä.

2. Hevoset ovat aina olleet iso osa elämääni. Olen istunut ensimmäisiä kertoja hevosen selässä jo ennen kuin osasin edes kävellä, ja ihan oikeille ratsastustunneille pääsin jo 4-vuotiaana. Olen näiden vuosien aikana ratsastanut välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta en muista että minulla olisi koskaan ollut mitään merkittävän pitkää taukoa.

3. Omaa hevosta minulla ei tällä hetkellä ole, mutta olen ollut onnekas sillä ratsastettavia hevosia on riittänyt. Uusin hevosystäväni on postauksen kuvissa esiintyvä 10-vuotias islanninhevosruuna Börkur. Meidän yhteinen taival on yhtä tuore kuin tämä blogikin, joten opettelemme vasta tuntemaan toisemme. Börkurin kanssa olisi tarkoitus harrastaa tavoitteellisesti, käydä valmennuksissa ja kursseilla, ja ehkäpä innostumme myös pienestä kisailusta jossain vaiheessa. Mikään kiire meillä ei kuitenkaan ole vaan aika näyttää miten hommat etenevät.


4. Lempimaani on Islanti, ja kutsunkin sitä usein toiseksi kotimaakseni. Me emme koskaan matkustelleet perheen kesken kun olin lapsi, mutta jo hyvin pienenä kiinnostuin valtavasti Islannista, sen luonnosta, kulttuurista, historiasta ja tottakai hevosista, ja päätin että minä tahdon matkustaa Islantiin heti kun olen täysi-ikäinen. Kun sitten täytin 18 vuotta matkustin maahan ensimmäisen kerran, yksin kolmeksi kuukaudeksi hevostilalle kesätöihin. Se oli rankka mutta opettavainen kesä, ja parin vuoden päästä löysinkin itseni taas uudestaan saarelta tekemässä tallitöitä. Kesätöiden lisäksi olen ollut Islannissa lomailemassa lukuisia kertoja, ja joka ikinen kerta kun astun ulos lentokoneesta Keflavíkin kentällä tulee voimakas tunne siitä että olen tullut kotiin.

5. En ole reissannut mitenkään erityisen paljon, mutta toiveissa olisi päästä näkemään maailmaa vähän enemmän. Unelma matkakohteitani ovat ainakin Hawaii, Kiina, Bahaman saaret ja Madagaskar.

6. Minulla on 3-vuotias keskikokoinen villakoira nimeltään Olga. Olgan lempiasioita on koirakavereiden kanssa leikkiminen, vinkulelut, pitkät lenkit, agility, herkuttelu ja rapsutukset. Vaikka Olga muuten mielellään riehuu ja remuaa pelloilla ja pientareilla, ei puudeli oikein viihdy mukana tallitouhuissa sillä hevoset ovat vähän epäilyttäviä tyyppejä eikä tuttavuus niiden kanssa oikein kiinnosta.


7. Pidän siivoamisesta ja asioiden järjestelystä. Kun vuosi sitten tutustuin KonMari-metodiin huomasin eläneeni jo vuosia kirjan oppien mukaan. Ylimääräinen tavara ahdistaa minua, ja panostan mieluummin määrän sijasta laatuun. Kotini sisustus on minulle tärkeää, sillä olen paljon kotona ja tahdon että ympäristöni on harmoninen ja kaunis. Jos en olisi valokuvaaja voisin hyvin kuvitella olevani jonkinlainen ammattijärjestäjä.

8. Olen tarkka hygieniasta. Sellaiset kaupan salaattibaarit joista voi itse kasata oman salaattinsa ällöttävät minua eniten, samoin irtokarkit, nissähän voi pesiä vaikka mitä bakteereja! Pesen käsiäni koko ajan, ja kannan aina mukanani käsidesiä. En laita mitään sormilla suuhuni ellen ole ensin desinfioinut käsiäni.

9. Tykkään meikata ja laittautua, mutta minua ei häiritse tippaakaan kulkea ihmisten ilmoilla räjähtäneen näköisenä, tukka likaisena ja verkkarit jalassa. Minulla onkin käytönnössä vain kaksi tyyliä, ns. Instagram-look tai spurgu-look. Joko laittaudun pitkän kaavan mukaan tai sitten en tee itselleni yhtään mitään, mitään välimuotoa ei ole.

10. Olen muutenkin ääripää ihminen. Joko haluan tehdä asiat viimeisen päälle kunnolla tai sitten en tahdo tehdä niitä ollenkaan. Tahdon kaiken tai en yhtään mitään.


11. Olin lapsena ja nuorena ihan äärettömän ujo, enkä puhunut paljoa. Puheilmaisu on aina ollut minulle vaikeaa ja varsinkin vieraille ja puolitutuille puhuminen tuntui minusta pelottavalta, ja olin todella hiljainen. Vasta ihan viime vuosina olen päässyt epävarmuuksistani eroon eikä puhuminen enää tunnu vaikealta. En edelleenkään ole isossa ryhmässä se ketä on eniten äänessä, vaan otan helposti tarkkailijan roolin. Parhaiten viihdyn kahdenkeskisissä tilanteissa tai pienissä ryhmissä.

12. Visuaalinen ilmaisu on aina ollut minulle se kaikista tärkein tapa ilmaista itseäni. Pienenä piirsin ja maalaisin joka päivä, ja saatoin unohtua omaan mielikuvitusmaailmaani koko päiväksi. Piirsin pääosin hevosia, ja keksin kuvien ympärille tarinoita. Kesäisin kun olin ratsastusleireillä sain lainata perheemme filmikameraa. Muistan kuinka äitini suuttui minulle kehitettyään kuvaamani filmit kun kuvissa oli puolikkaita hevosia, ihan järjettömiä rajauksia ja outoja kuvakulmia. Ei ollut kuulemma järkeä tuhlata rahaa niin huonojen kuvien kehitykseen. Todellisuudessa olin ihan tietoisesti ottanut hieman kokeellisemman lähestymistavan hommaan, mutta taiteellista näkemystäni ei vielä silloin osattu arvostaa.

13. Valokuvauksesta kiinnostuin kunnolla ollessani 14-vuotias kun sain ensimmäisen oman digipokkarin rippilahjaksi. Pidimme ystävieni kanssa kuvauspäiviä ja näimme kuviemme eteen paljon vaivaa. Ensin meikkasimme ja valitsimme vaatteet, sitten kuvasimme useita otoksia erilaisissa ympäristöissä ja eri poseerauksilla, käsittelimme kuvien värejä, lisäsimme päälle tekstejä ja erilaisia kehyksiä ja lopuksi latasimme tuotoksemme sen ajan someen, eli IRC-Galleriaan. Kuullostaa siis pitkälti nykyisen blogimaailman asukuvaukselta, joten olimme selkeästi aikaamme edellä!



14. Suurin paheeni on Coca-Cola. Joisin sitä vaikka joka päivä, joten olen nyt joutunut rajoittamaan sen nauttimista vain viikonlopuille. Se on vaan niin hyvää! Monta vuotta meni etten juonut cokista ollenkaan enkä edes pitänyt sen mausta, vaan join aina maustettuja kivennäisvesiä, kunnes kolme vuotta sitten matkustin Filippiineille jossa kivennäisvesiä ei ollut. Siellä join cokista parin viikon ajan päivittäin ja koukkuun jäin. Juon aina tavallista cokista, sillä en pysty juomaan tai syömään keinotekoisia makeutusaineita joita zerot ja lightit sisältävät.

15. Suuni palaa herkästi ihan huomaamattani jos syön tai juon liian lämpimiä ruokia tai juomia. Siksi olen opetellut välttelemään kaikkea kuumaa, ja syön lämpimät ruuat ja aamupuuroni haaleana. Kahvia en juo ollenkaan, mutta teetä senkin edestä ja sekoitussuhde on aina puolet teetä ja puolet kookosmaitoa jolloin se on vain vähän lämmintä. Lempiruokiani ovat sushit, smoothiet ja salaatit, ne maistuvat hyviltä eikä ole pelkoa suun palamisesta.



16. Rakastan luontoa ja metsää. Minulla on yksi suosikkimetsä, jonka tunnen läpikotaisin ja joka sijaitsee lapsuudenkotini lähistöllä. Lapsena leikimme metsässä aamusta iltaan, ja kun myöhemmin hankimme hevosia omaan pihaan ratsastimme siellä. Nykyään käyn samaisessa metsässä usein lenkillä koirani kanssa, ja siellä on myös toteutettu monet kuvaukset! Se on niin kaunis metsä ja minulle äärettömän tärkeä paikka.

17. Olen todella huono katsomaan televisiota, mutta silloin kun katsoa ohjelmavalintani on Ylen ruotsinkielinen keskusteluohjelma Efter Nio. Harva ymmärtää valintaani, mutta se on oikeasti ihan super hyvä ohjelma!

18. Kuuntelen musiikkia käytännössä aina ja kun löydän uuden artistin tai biisin josta todella pidän saatan kuunnella sitä monta päivää putkeen, uudestaan ja uudestaan. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia aina tuoreimmasta listapopista folkmetalliin, ruotsalaisesta hiphopista kansanlauluihin ja ysärihiteistä rakkausballadeihin. Viime aikojen suosikkejani ovat olleet erilaiset naisartistit kuten Sia, Lana Del Rey, Tove Lo, Sanni ja Evelina.


19. Minulla on ihan älyttömän paljon pisamia. Kasvoni ovat täysin niiden peitossa, samoin käsivarret. Kesäisin minulla on pisamia jopa korvissa ja pohkeissa. Pisamani eivät ole koskaan häirinneet minua suuremmin, ja nykyään jopa pidän niistä.

20. Rakastan sokeria ja syön herkkuja lähes päivittäin. En välttämättä mitään suuria määriä, mutta edes pieni lakupatukka tai mehujää on pakko saada. Ruokavalioni on muuten ihan terveellinen, joten en koe pienen herkuttelun haittaavan.

Moneenko kohtaan samaistuit? Kerro jotain itsestäsi kommenttiboksiin. :)

tiistai 7. maaliskuuta 2017

MISTÄ HARRASTEKUVAAJA VOI LÖYTÄÄ KUVATTAVIA HEVOSIA?




Valokuvausharrastuksen alussa mallien hankkiminen saattaa aiheuttaa päänvaivaa. Kun oma tai kaverin hevonen on kuvattu jo moneen kymmeneen kertaan kaikista mahdollisista kuvakulmista ja ideat alkavat loppumaan, voi homma alkaa tuntumaan turhauttavalta ja yksitoikkoiselta. Silloin on tärkeää viedä harrastustaan askeleen eteenpäin.

Paras tapa edetä on kysyä tutuilta hevosenomistajilta ja tallinpitäjiltä josko saisit tulla kuvaamaan heidänkin hevosiaan. Kun kokemusta ja varmuutta kertyy enemmän voit myös lähestyä täysin tuntemattomia ihmisiä. Itse olen hankkinut malleja omiin projekteihini Facebookin ja Instagramin kautta. Voit joko selata ihmisten tilejä läpi ja laittaa suoraan viestiä mielenkiintoisille tyypeille tai sitten voit tehdä oman päivityksen seinällesi tai johonkin ryhmään, jossa haet malleja ja pyydät kiinnostuneita olemaan sinuun yhteydessä. Pääsääntöisesti ihmiset haluavat nähdä hienoja kuvia hevosistaan, ja harva kieltäytyy kuvausehdotuksesta. Itse olen tainnut saada vain yhden kielteisen vastauksen koskaan.




Muista kuitenkin että kuvauksen tulee tapahtua sinun ehdoillasi, eikä hevosenomistajan. Niin kauan kuin kuvaat harrastemielessä sinun tulee toteuttaa harrastustasi juuri niin kuin itse haluat. Kuvattavan hevosen omistaja voi toki osallistua ideointiin, mutta sinulla on oikeus päättää tartutko ehdotuksiin vaiko et. Jos kuvattava alkaa tarkkaan ohjeistamaan ja määräilemään sinua siitä millaisia kuvia hän haluaa, on kuvauksen luonne jo lähempänä tilattua työtä eikä sellaiseen pidä suostua ilman korvausta, oli osaamistasosi mikä tahansa.

Ennen kuvausta on tärkeää sopia tarkasti toimitettavista kuvista ja siitä mitä kuvattava saa niillä tehdä. Asia on hyvä sopia kirjallisesti, vaikka sähköpostitse samaan viestiketjuun missä olette sopineet kuvausajankohdankin. Tekijänoikeudet ovat edelleenkin monelle ihmiselle täysin vieras käsite, joten kuvien käyttöön liittyvät seikat kannattaa tehdä selväksi heti alusta alkaen väärinkäsitysten välttämiseksi. Tämän olen itse joutunut oppimaan kantapään kautta kun en ole osannut huomioida sitä kuinka vähän ihmiset tuntevat tekijänoikeuslakia, ja on pahoitettu mieltänsä epäselvyyksien takia.

Koska kuvaus kuitenkin vaatii myös kuvattavalta vaivannäköä on hyvän tavan mukaista lähettää muutama kuva vaivanpalkaksi. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa kohtuus, kaikkia kuvia ei todellakaan tarvitse toimittaa vaikka hevosenomistaja varmasti sitä toivoisikin. Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä kuinka suuri työ jälkikäsittelyssä voi olla. Minä lupaan kiitokseksi yleensä kaksi kuvatiedostoa, enkä tee ollenkaan lupauksia toimitusajan suhteen, sillä en voi aina ennakoida millaisella aikataululla kerkeän omia projektejani käsittelemään (tämänkin postauksen kuvat on kuvattu jo viime vuoden toukokuussa, ja kerkesivät käsittelyyn vasta nyt) enkä halua niistä lisästressiä kun minun on työni puolesta jatkuvasti toimitettava kuvia tiukkojen aikataulujen puitteissa.

Vaikka vasta aloittelisit kuvausharrastustasi yhdestä asiasta on hyvä olla tarkka heti alusta asti, nimittäin käyttöoikeuksista. On todella ok että kuvattava käyttää kuvia ns. omassa käytössään, eli esimerkiksi Facebookissa, Instagramissa, tauluna olohuoneensa seinällä tai muussa ei-kaupallisessa tarkoituksessa mutta ole tarkka siitä etteivät kuvat päädy minkään yrityksen käyttöön ilman erillistä korvausta.

Minä saan viikottain yhteydenottoja koskien sitä kuinka kuviani haluttaisiin käyttää milloin missäkin yhteydessä, lehdissä, painotuotteissa, verkkojulkaisuissa, mainoksissa jne. ja näitä kaikkia yhteydenottoja yhdistää yksi yhteinen tekijä; viestin lopussa on kohta "valitettavasti emme pysty maksamaan mitään". Tällaisiin pyyntöihin vastaan aina kieltävästi, ja niin pitäisi kaikkien muidenkin, olit sitten ammattilainen tai harrastaja. Monet harrastekuvaajat antavat kuviaan yritysten kaupalliseen käyttöön "näkyvyyttä vastaan" ja tätä esimerkiksi isotkin lehtitalot ja mediat käyttävät häikäilemättä hyväkseen. Näkyvyys ei ole validi valuutta, eikä siitä oikeasti ole merkittävää hyötyä sinulle kuin erittäin harvoissa poikkeustapauksissa. Älä siis suostu moiseen. Ei ole mitään syytä miksi kenenkään pitäisi saada kuviasi ilmaiseksi.

Hevosenomistaja ei myöskään voi luovuttaa sinun ottamiasi kuvia eteenpäin ilman erillistä sopimusta. Tästäkin seikasta kannattaa aina mainita erikseen, sillä se ei välttämättä kaikille ole niin selvää.

Olen jo useampaan otteeseen törmännyt tilanteisiin joissa isot lehtitalot ovat siirtäneet artikkelien yhteyteen tulevien kuvien toimitusvastuun kokonaan juttuun haastateltavien harteille. Tämä on mielestäni törkeää! Milloin siitä tuli haastateltavien tehtävä tuottaa lehden sisältö ja vieläpä täysin ilmaiseksi? Ja nyt me emme puhu mistään pikkuruisista kuvista vaan ihan kansikuvia myöten olen törmännyt tähän ilmiöön. Kyllä sen pitäisi olla lehtitalon oma asia lähettää itse palkkaamansa valokuvaaja haastateltavan luokse, eikä niin että haastateltava pyytää järjestelmäkameran omistavaa tallityttöä kuvaamaan kuvia jotka sitten toimitetaan miljoonien eurojen liikevaihtoa tekevän yrityksen kaupalliseen käyttöön ilman korvausta tehdystä työstä. En äkkiseltään keksi mitään muuta työtä jota teetettäisiin niin paljon ilmaiseksi kuin valokuvausta. Vai kirjoittavatkohan ne tallitytöt artikkelitkin? Lakaisevat toimituksen lattiat ja siivoavat keittiön? Hoitavatko asiakaspalvelua harrastuksena? Ehkä he myyvät lehteen mainostilaa vapaa-ajallaan? En usko. Ole siis tarkkana seuraavan kerran kun kuviasi halutaan käyttää ilmaiseksi. Vaikka se sillä hetkellä tuntuisi imartelevalta kun joku huomioi taitosi ja kuvasi, niin mieti tarkkaan. Jos kuva on ison (tai pienen) median mielestä tarpeeksi hyvä julkaistavaksi, on se myös asiallisen korvauksen arvoinen. Älä aliarvioi itseäsi tai työtäsi!

Suurin osa aivan tavallisista hevosihmisistä on kuitenkin ihan aidosti kiitollisia saamastaan kokemuksesta ja kuvista, he kunnioittavat käyttöoikeuksia, arvostavat työpanostasi ja ymmärtävät ehtosi. Silloin tulee itsekin niin hyvälle mielelle, kun tietää että on voinut tehdä toiselle hyvää, ja kaikki osalliset ovat saaneet kuvauksesta jotain itselleen arvokasta. Kun kuvauksen sävelet ovat kaikille selvät ja homma tehdään yhteistuumin hyvässä hengessä, kuvaaminen on tosi hauskaa!






Vaikka itse kuvaan työkseni on omia projekteja välillä ihana tehdä. Niistä saa irti niin paljon siistejä juttuja! Omissa projekteissani minulla on täysi päätösvalta hommasta, ja voin toteuttaa kaikki hulluimmatkin ideani vailla suorituspaineita, sillä vaikka homma menisi täysin pieleen se ei haittaa yhtään mitään kun en ole velvollinen toimittamaan yhtään mitään kenellekään. Voin siis vapaasti tehdä juuri mitä huvittaa ja se on valokuvausta parhaimmillaan.

Kaikista parasta omissa projekteissa on ollut se kun on saanut tutustua mahtaviin ihmisiin ja hevosiin. Olen saanut uusia ihania ystäviä ja tuttavia, päässyt vierailemaan upeilla talleilla, nähnyt ihan mielettömän hienoja hevosia ja olen jopa päässyt ratsastamaan erilaisia ratsuja. Olen saanut uusia arvokkaita kontakteja ja jotkut omat projektit ovat poikineet uusia työmahdollisuuksia myöhemmässä vaiheessa, mutta ennen kaikkea olen kuvannut kuvia joista on ollut suurta iloa sekä itselleni että muille.

Ole siis valokuvaajana rohkea ja uskalla poistua omalta mukavuusalueeltasi, ja uskalla pitää puoliasi. Vieraiden ihmisten ja hevosten kanssa toimiminen voi olla aluksi pelottavaakin, mutta se kehittää sinua valtavasti ja on super hauskaa ja antoisaa!


Tämän postauksen kuvituksena on kuvat jotka otin viime kesänä Kultahippuja-blogin Danielasta ja Goldista. Harva tietää, mutta me olemme Danielan kanssa käyneet samaa koulua niin ala-asteen, ylä-asteen kuin jopa ammattikoulunkin. Emme ole kuitenkaan missään vaiheessa varsinaisesti olleet kavereita tai viettäneet aikaa yhdessä emmekä olleet jutelleet saatikka nähneet moniin vuosiin kunnes Daniela viime kesänä lähetti minulle viestin Facebookissa jossa kehui kuviani ja kertoi omasta bloggaamisestaan. Kutsuin Danielan avustamaan yhtiin kuvauksiini, ja siitä se ajatus sitten lähti! Sen jälkeen Daniela on ollut auttamassa minua monissa kuvauksissa, olen kuvannut häntä ja Goldia monta kertaa ja olemme nykyään hyviä ystäviä. Daniela jopa hoiti koiraani kun olin ulkomailla. Ikinä ei siis voi tietää mihin valokuvaus, hevoset tai yksittäiset yhteydenotot voivat johtaa!

Oletko sinä saanut uusia ystäviä valokuvauksen tai hevosten parissa?

lauantai 4. maaliskuuta 2017

IDEASTA VALMIIKSI VALOKUVAKSI

Tapoja valokuvata ja tehdä kuvaa on ihan yhtä monta kuin on valokuvaajaakin. Toiset dokumentoivat ympäristöään juuri sellaisena kuin se sillä hetkellä on, puuttumatta itse tapahtumien kulkuun, kun taas toiset noudattavat täsmällisesti ennalta laadittua suunnitelmaa, jossa pieninkin yksityiskohta on tarkkaan harkittu päätös eikä mitään jätetä sattuman varaan. "You can take a picture or you can make a picture" tapasi entinen valokuvauksen opettajani sanoa. Itse toimin jossain näiden kahden ääripään välimaastossa. Minulla on aina jonkinlainen ennakkokäsitys siitä mitä lähden kuvaamaan ja miksi, enkä esimerkiksi koskaan kanna kameraa mukanani jos ei ole ennalta sovittua kuvausta tiedossa.

Tässä postauksessa avaan vähän omaa työprosessiani ja käyn läpi kuvan syntyä ideoinnista ennakkovalmisteluihin, itse kuvauksesta kuvankäsittelyyn ja lopullisiin kuviin. Tässä käytän esimerkkinä viime kesänä Kultahippuja-blogin Danielasta ja Goldista kuvaamiani kuvia. Jokainen kuvaus on erilainen eivätkä asiat aina mene saman kaavan mukaan, mutta tämä kuvaus oli aika tyypillinen muotokuvaus hevosen kanssa.



Eli miten ylläolevaan lopputulokseen oikein päästään?

Kuvan tekeminen alkaa aina jonkinlaisella idealla. Selaan paljon nettiä, ja aina kun kohdalle osuu erityisen inspiroiva kuva tallennan sen. Somea selatessa silmiin osuu päivän aikana satoja, ellei jopa tuhansia kuvia, ja aina välillä vastaan tulee kuvia jotka puhuttelevat enemmän kuin toiset. Joidenkin kuvien kohdalla herää välitön tunne siitä että niissä on jotain erityistä ja itselle tärkeää, jolloin otan ne heti talteen, ja saatan vasta myöhemmin palata takaisin analysoimaan mikä niissä ensinäkemällä oikein kiehtoi. Puhelimella on helppo ottaa näyttökuvia ja tietokoneella tallentaa kuvia kätevästi esimerkiksi Pinterestiin.

Enhän ole ainoa kenen selaimeen kerääntyy täysin hallitsematon määrä välilehtiä..? 

Instagram-tililleni pääset tästä: @hestafoto
Ja koska selaan kuvia pääosin Instagramissa olin erittäin iloinen kun Instaan jokin aika sitten tuli uusi toiminto, jolla voi helposti tallentaa kuvia suoraan sovelluksessa. Jokaisen kuvan alapuolella oikeassa laidassa on pieni kirjanmerkki jota painamalla kuva tallentuu. Kaikki tallentamasi kuvat löytyvät omasta profiilistasi erillisellä sivulla, ja ne näkyvät vain sinulle. Niin kätevää!

En tietenkään koskaan kopio suoraan toisen kuvaajan työtä, mutta keräilen kuvia jotka jollain lailla inspiroivat minua. Jossain kuvassa saattaa olla upea valo, toisessa mielenkiintoinen poseeraus, kolmannessa jännittävä kuvakulma ja hienot värit.


Nämä kaksi kuvaa toimivat inspiraationa näihin kuvauksiin. Kummatkin ovat vain satunnaisia Instagramissa vastaan tulleita kuvia, jotka kummatkin herättivät minussa jonkinlaisen välittömän ajatuksen. Ensimmäisessä kuvassa ponin harjaan tehty upea ruusurivistö oli sellainen jota halusin itsekin kokeilla, ja toisessa kuvassa upea vaaleanpunainen mekko inspiroi. Näistä kahdesta palasesta halusin sitten koota oman kuvani.

Idea alkaa siis selkeytyä, mutta mistä sitten mallit, mekko ja muu rekvisiitta?

Prinsessaehdokkaiksi minulle tuli heti mieleen Daniela ja Goldi, ja koska olin kuvannut heitä jo aiemmin tiesin että meidän yhteistyö sujuu hienosti. Laitoin siis Danielalle viestiä josko häntä kiinnostaisi taas kuvata, ja tottakai kiinnosti! Kerroin ideani ja Danielalta itseltään sattuikin löytymään kuvauksiin täydellinen mekko, joten siinä päästiin helpolla eikä tarvinnut ryhtyä lainamekon etsimiseen.

Koska tämä kuvaus oli ihan oma projektini, ei budjettia luonnollisestikaan ollut, joten kaikki piti saada hoitumaan ilman kustannuksia. Menin paikalliseen kukkakauppaan kysymään josko heillä mahdollisesti olisi myyntiin kelpaamattomia kukkia jotka he voisivat antaa kuvauskäyttöön. Ja kuinkas sattuikaan, kukkakaupan myyjä toi minulle takahuoneesta aivan täydellisen sävyisiä pinkkejä ruusuja! Ruusut olivat jo ihan pikkuisen nuupahtaneita jolloin niitä ei voitu enää myydä, mutta kuvauksiin ne kävisivät vielä täydellisesti.

Kuvausajankohdaksi sovittiin myöhäinen ilta, sillä halusin kuviin laskevan auringon pehmeän valon. Kun sitten kuvauspäivänä saavuin tallille oli siellä jo meikkaus ja hiustenlaitto täydessä vauhdissa. Danielan tallikaveri Tara Fay on taitava meikkaaja, ja hän teki Danielalle upean kampauksen ja näyttävän meikin. Taran töihin voi tutustua hänen Instagram-tilillään ja hänet on mahdollista saada meikkaajaksi myös omiin Hestafoto-kuvauksiisi.


Meikkaus suoritettiin tallin taukohuoneessa, ja tämä katti seurasi tarkasti epätyypillistä tallipuuhaamme. Ei ollut kisu tainnut nähdä contour-kitiä tai liquid lipstickiä aikaisemmin. ;)
Kun Danielan look oli valmis siirryimme tallin käytävälle viimeistelemään prinsessaponi Goldin. Daniela oli pessyt ponin jo edellisenä päivänä, ja se oli valmiiksi harjattu joten enää puuttuivat kukkakoristeet. Kokeilimme muutamaa eri tapaa kiinnittää ruusut ennen kuin siihen löytyi paras keino. Voin kertoa että vastapestyt jouhet ovat melkoisen liukkaat. Paras tapa saada ruusut pysymään harjassa oli ensin jakaa harja pienillä tiukoilla ponnareilla osiin, jättää ruusuihin melko paljon vartta ja sitten pujottaa varret ponnareiden sisälle.







Ponillekin suoritettiin pieni "meikkaus". Hyvä kikka on sivellä ponin turpaan ja silmien ympärille babyoilia, jolloin ne korostuvat kauniisti kuvissa. Goldi oli myös sitä mieltä että hampaat kaipaisivat pientä puhdistusta. ;)


Seuraavaksi puettiin Daniela mekkoon ja alettiin valitsemaan kuvausvarusteita ponille. Minä olen erittäin tarkka siitä millaisissa varusteissa hevonen on kuvassa, sillä on niin iso merkitys lopputulokseen. Tällä kertaa valitsimme melko yksinkertaiset suitset kivoilla yksityiskohdilla. Kuvausvarusteista on tulossa oma postauksensa myöhemmin. :)



Lantahommat prinsessa style. ;) 

Kun sekä prinsessa että prinsessan poni oli loppuun asti stailattu siirryttiin ulos kuvauspaikalle. Daniela oli jo ennakkoon katsonut meille potentiaalisia kuvauspaikkoja, ja päädyimme kuvaamaan pienelle laitumelle johon laskeva aurinko paistoi ihan kevyesti pilvipeitteen läpi luoden kauniin ja kuvauksellisen valon. Rakastan kuvata pehmeään ja tunnelmalliseen vastavaloon.









Aina ei hommat mene niin kuin Strömsössä ja tällä kertaa Goldi olisi viettänyt maanantai-iltaansa mieluummin ihan missä tahansa muussa seurassa kuin meidän kanssa kuvauksissa. Ja silloin kun prinsessaponi päättää ettei häntä huvita poseerata niin silloin prinsessaponi ei taatustikaan poseeraa, vaikka mitä temppua yrittäisit. Goldi on ihan mielettömän kuvauksellinen poni kun sille päälle sattuu, mutta nyt ei todellakaan ollut se päivä kun keikistely kameralle kiinnosti.

Kaikki olikin mennyt tähän mennessä niin vaivattomasti että pitihän sitä vähän haastettakin saada ja sitähän Goldi meille tarjosi! Ei ole yksikään hevonen vielä kertaakaan ollut niin vaikea kuvattava kuin mitä Goldi nyt oli. Mikään "hevosen nauratus kikka" ei ponia kiinnostanut, laiduntaminen kyllä senkin edestä. Kukkakoristeet eivät miellyttäneet ja ne saikin kätevästi irti kunhan vain ravisteli kaulaansa oikein kunnolla. Oltiin aika kaukana ylväästä ja kuninkaallisesta olemuksesta kun korvat meni luimuun joka kerta kun kehdattiin keskeyttää ponin laidunhetki.

Myöskään mallin rooli tällaisessa tilanteessa ei ole helppo. Poseeraaminen pitkässä liehuvassa mekossa on jo itsessään vaativa tehtävä ihan ilman kiukuttelevaa poniakin. Silloin kun sinun pitäisi saada oma vartalosi näyttämään hyvältä hankalassa vaatteessa, kehonkielesi rentoutuneeksi, kasvosi ilmeet hallittua ja eläydyttyä haluttuun tunnelmaan on poni joka tökkii turvallaan ja astuu varpaillesi viimeinen asia minkä haluat vierellesi.

Danielalta löytyy kuitenkin huikeeta taitoa sekä kameran takana että sen edessä, joten jollain ihmeen lailla hän onnistui hallitsemaan sekä omat poseerauksensa että yhteistyöhaluttoman ponin ja saatiin kuin saatiinkin myös todella kauniita hetkiä kaiken sähläyksen keskellä.


Kuvauksen jälkeen ajelin kotiini jossa siirsin kuvat koneelle. Reilun kolmen tunnin aikana tuli kuvattua yhteensä 840 ruutua, joista 1/3 oli "behind the scenes" materiaalia, 1/3 yhteiskuvia Danielasta ja Goldista ja 1/3 muotokuvia Danielasta, jotka otimme vielä hevoskuvauksen jälkeen. Valokuvan tekeminen on pitkä prosessi, josta minun ehdoton lempiosuuteni on itse kuvaustilanne ja siksi innostunkin usein kuvaamaan melko älyttömiä määriä lopulliseen kuvatarpeeseen nähden. Tämä kostautuu sitten kuvankäsittelyvaiheessa valinnanvaikeutena, kun hyviä ruutuja on ihan liikaa...

Näistä kuvista valitsin kaksi otosta jotka käsittelisin. Omissa projekteissani en koskaan käsittele montaa kuvaa, panostan mieluummin pariin korkealaatuiseen kuvaan kuin suureen määrään keskiverto otoksia. Hyvien kuvavalintojen tekeminen on vähintään yhtä tärkeää kuin hyvien kuvien ottaminen. Tästäkin aiheesta on tulossa oma postauksensa myöhemmin.

Tämän tyyppisissä kuvissa kuvankäsittely on kolmivaiheinen; ensin tehdään kuvavalinta, sitten peruskuvankäsittely Adobe Lightroomissa ja lopuksi yksityiskohtainen kuvankäsittely Adobe Photoshopissa. En koskaan käytä valmiita filttereitä tai presettejä kuvissani, vaan käsittelen jokaisen kuvan yksilöllisesti parhaimman mahdollisen laadun takaamiseksi ja siksi kuvankäsittely voi viedä huomattavasti pidemmän aikaa kuin itse kuvaus.


Yllä näet kuvankäsittelyn eri vaiheet. Ylimmät kuvat ovat suoraan kamerasta tulleet raakatiedostot, jotka on kuvattu kameran manuaaliasetuksilla, ja joille ei ole vielä tehty minkäänlaista jälkikäsittelyä. Keskimmäiset kuvat olen käsitellyt Lightroomissa, jossa niille on tehty peruskäsittely eli valotus, valkotasapaino, rajaus, värit ja kontrastit on säädetty kohdilleen. Alimmat kuvat ovat lopulliset kuvat jotka ovat Lightroomin jälkeen käsitelty vielä Photoshopissa. Photoshopissa kuvien sisältöä on manipuloitu - taustaa on muutettu radikaalisti, aitatolppia ja sähkölankoja on poistettu, taustan utuisuutta korostettu, meikkejä on viimeistelty, ihon sävyjä tasoitettu ja jokainen yksityiskohta käyty huolella läpi. Hyvin tehty jälkikäsittely siis vaatii aikaa, taitoa ja tarkkuutta. Mitäs sanotte, kiinnostaisiko oppia lisää kuvankäsittelystä?

Haasteista huolimatta olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Kuvien tunnelma on juuri niin seesteinen kuin halusinkin vaikka oikeasti tunnelma kuvaustilanteessa oli kyllä jotain ihan muuta... Kiitos taas Danielalle upeasta mallintyöstä ja hyvistä hermoista temppuilevan ponin kanssa, kiitos Taralle hienoista meikeistä ja hiuksista ja kiitos Goldille siitä että homman vaikeustaso ei pysynyt liian helppona. ;)

Olisitko arvannut että kahden kuvan takana on näin pitkä prosessi ja paljon työtä?