perjantai 13. huhtikuuta 2018

SE KAIKISTA TÄRKEIN

Postaus toteutettu yhdessä Back On Track Suomi kanssa.

Uuden hevosen myötä on ollut syytä uudistaa myös varustepuolta, tai tarkemmin sanottuna ylipäätänsä hankkia varusteita. Hríman tullessa tallin pihaan minulla ei ollut vielä edes riimunnarua millä taluttaa hevonen trailerista tarhaan saati sitten harjoja, loimia, ruokakippoa tai yhtään mitään muutakaan. Haluan panostaa laadukkaisiin varusteisiin ja hankkia vain sellaista jolle ihan oikeasti on käyttöä, joten teen uusia hankintoja pikkuhiljaa tarpeen mukaan ja tarkasti harkiten.

Myöskään omaa ratsastuskypärää minulla ei ollut Hríman saapuessa, sillä olin aiemmin unohtanut kypäräni Islantiin. Ja Islantiin vanha kypäräni onkin nyt saanut jäädä. Vanha kypäräni oli jostain alennuslaarista ostettu tuskin mitään turvaluokituksia täyttävä peruskypärä. Mitään onnettomuuksia ei vanhan kypärän kanssa onneksi koskaan käynyt, mutta silti minusta tuntui että seuraavan kypärän kohdalla halusin panostaa ennen kaikkea turvallisuuteen. Pohdin pitkään erilaisten vaihtoehtojen välillä, ja sovitinkin useita eri kypärämalleja ja -merkkejä, päätyen tähän Back On Track EQ3-kypärään sen kauniin ulkonäön, täydellisen istuvuuden ja ennen kaikkea ainutlaatuisen turvajärjestelmän ansiosta.




Se mikä tekee EQ3-kypärästä niin ainutlaatuisen on kypärään integroitu MIPS-teknologia. MIPS on tieteellisten ja lääkinnällisten tutkijoiden kehittämä järjestelmä, joka imitoi ihmisen päässä olevaa suojausmekanismia. Kun päähän kohdistuu vino isku, aivot voivat liikkua aivo-selkäydinnesteessä, joka vaimentaa aivoihin kohdistuvia voimia. Kypärässä on integroitu pienikitkainen kerros, joka voi absorboida osan energiasta, joka voisi muuten aiheuttaa aivovaurion. Tämä kypärä on suunniteltu ja hyväksytty kaikkeen ratsastukseen, se on testattu ja hyväksytty CE ja EU:n VG1-standardin mukaisesti.

Tämän kypärän edeltäjä, EQ2 valittiin ruotsalaisen vakuutusyhtiön Folksamin testissä markkinoiden turvallisimmaksi kypäräksi, ja tässä uudessa EQ3 mallissa ominaisuuksia on paranneltu vielä entisestään, joten voin olla varma siitä että mahdollisen tippumisen sattuessa päätäni suojaa mahdollisimman turvallinen ratsastuskypärä.



EQ3-kypärästä on olemassa kaksi eri mallia, perusmalli sekä tämä uusi Lynx-malli mikä minulla on. Lynx-mallissa on mahdollisuus säätää kypärän kokoa niskassa olevan säätörullan avulla. Säätömahdollisuus takaa parhaimman mahdollisen istuvuuden, ja se on kätevä ominaisuus etenkin talvisin kun kypärää löysätessä alle saa helposti mahdutettua pipon tai huivin ilman että kypärä kiristää tai tuntuu epämukavalta. Tämä on ainakin omassa käytössäni todella arvostettu ominaisuus. Oma kypäräni on tyylikäs sileäpintainen musta malli, mutta kypärää saa myös ruskeana ja sinisenä, sekä mikromokkaisella tai keinonahkaisella pintamateriaalilla.

Nyt parin viikon käytön jälkeen en voi olla muuta kuin tyytyväinen tähän kypärään! Sanoisin että tämä on paras kypärä mikä minulla on koskaan ollut. Kypärä on todella kevyt ja mukava päässä, se istuu hyvin ja näyttää kivalta. Kypärä ei keiku eikä valahda silmille, ei paina mistään ja on jopa niin huomaamaton etten aina meinaa muistaa ottaa sitä ratsastuksen jälkeen päästäni pois.




Muistathan aina käyttää kypärää ratsastaessa! Vaikka minun valokuvissani ollaankin välillä hevosen selässä ilman kypärää, en voi suositella sitä kenellekään yhtään missään tilanteessa. Kuvauksissa olemassa olevat riskit tiedostetaan aina, enkä koskaan päästä ketään selkään jos tilanne näyttää siltä että se ei ole turvallista. Kuvaukset aloitetaan aina maastakäsin, ja jos selkään mennään siellä ollaan vain lyhyt hetki eikä koskaan mennä käyntiä kovempaa. Ratsastajan pitää olla kokenut ja hevosen hänelle tuttu jotta ylipäätään suostun ottamaan kuvia myös selästä. Turhia riskejä tulee välttää ja maastakäsinkin saa aina hyviä kuvia.

Kaikista turvatoimista huolimatta minunkin kuvauksissani on tapahtunut tippumisia muutaman kerran, vaikka viime tippumisesta taitaakin olla jo 5 vuotta aikaa. Mustelmia on tullut ja yhdeltä kuvattavalta murtui jalka, mutta luojan kiitos kukaan ei ole koskaan kolauttanut päätänsä. Kuvaukset ovat kypärättömyydessään siis poikkeustilanteita ja silloin kun oikeasti ratsastetaan tulee kypärää käyttää aina. Ei ole mitään syytä olla käyttämättä. Onnettomuuden sattuessa hyvä kypärä voi ihan oikeasti pelastaa henkesi.

Postauksen kuvat on ottanut Minka Harjapää.

Milloin olet viimeksi miettinyt oman kypäräsi turvallisuutta? Olisiko jo aika päivittää uuteen? :)


perjantai 16. maaliskuuta 2018

UUSI HEVONEN - HRÍMA FRÁ AUSTURKOTI


Minulta pyydettiin blogipostausta uudesta hevosestani ja siitä miten hänet löysin, ja jos totta puhutaan niin onkin jo korkea aika tuottaa uutta sisältöä myös tänne bloginkin puolelle, joten tässä tulee pieni kertomus siitä miten Hríma tuli minulle.

Olin Islannissa joulukuussa 2017 kuvausreissulla, mutta matkalla oli myös toinen salaisempi agenda, nimittäin ajatuksissa oli mahdollisesti löytää pieni ja pörröinen matkamuisto itselle. Olin jo jonkin aikaa katsellut Suomen islanninhevosmarkkinoita, mutta sopivaa hevosta ei tuntunut täältä löytyvän. Etsinnässä oli nuori tamma, itselle ratsuksi ja myöhemmin myös jalostuskäyttöön jos osoittautuisi siihen sopivaksi.



Hríma löytyi Austurkotin tilalta Selfossista jossa suomalais-islantilainen ystäväni Maiju Varis on töissä. Austurkotin omistavat Hugrún Jóhanssdóttir ja Pall Bragi Hólmarsson jotka ovat varmasti tuttuja suurelle osalle suomalaisista islanninhevosharrastajista, sillä Palli on mm. toiminut Suomen maajoukkueen valmentajana ja hän käy usein Suomessa pitämässä kursseja.

Austurkotissa kokeilin kahta tammaa, joista toinen oli kyllä todella hyvä hevonen, mutta se ei vain tuntunut itselle sopivalta. Tässä pienessä 5-vuotiaassa kimossa puolestaan oli jotain mikä tuntui heti oikealta. Ensimmäisellä kokeilukerralla ratsastin tammaa maneesissa ja kotiinlähtöäni edeltävänä päivänä kävin vielä uudemman kerran kokeilemassa kuinka meillä sujuisi maastoilu, ja hyvinhän se sujui.

Minulla oli yhdellä toisella tilalla toinenkin tamma kokeilussa josta olin myös kiinnostunut, mutta pitkän pohdinnan tuloksena tulin siihen päätökseen että Hríma olisi kuitenkin se parempi vaihtoehto. Ja niin siinä sitten kävi, että vaikka toiveissa oli löytää pitkätukkainen ja näyttävä sinisilmä päädyinkin tällaiseen pieneen pehmolelua muistuttavaan nappisilmään. No, Hríman ihana luonne kompensoi sen mikä jouhien pituudesta jää vajaaksi, haha. Ja onhan hän nyt ihan mielettömän söpö!

Hrímassa ihastuin upeaan luonteeseen, tamma oli ja on edelleenkin todella positiivinen hevonen joka pitää ihmisten seurasta ja rakastaa rapsutuksi ja pusuja. Hän on täysin mutkaton käsitellä, utelias ja rohkea. Ratsastuksellisesti tamma on vielä melko alussa, mutta on saanut hyvän peruskoulutuksen, on yhteistyöhaluinen, sopivan viljakas ja kaikin puolin mukava. Askellajit ovat hyvät ja selkeät ja kehittyvät varmasti vielä paljon.

Hríman isä on nykyään Suomessa asuva Heimur frá Austurkoti, jonka omistaa Mari Väyrynen-Kunnas joka toi orin Suomeen keväällä 2016. Hríman isänisä on Kjarni frá Þjóðólfshaga 1 ja emä on Svanhildur frá Minni-Borg.


Tuntui turvalliselta ostaa hevonen suoraan tutulta ja arvostetulta kasvattajalta, kun voi luottaa siihen että hevosta on hoidettu ja käsitelty hyvin koko sen elämän ajan, ja se on ratsukoulutettu ammattitaitoisesti. Tamman olemuksesta kyllä huomaa että hänellä on ollut aivan ihanat olosuhteet kasvaa ja oppia, niin avoin ja luottavainen hevonen hän on. Ei ole mitään takaraivossa kummittelevia traumoja tai huonoja kokemuksia.

Kun eläinlääkärintarkastus oli suoritettu ja kaupat tammasta tehty joulukuun lopussa alkoikin pitkä odottaminen siitä koska saisin hevoseni kotiin. Hevoset lentävät Islannista Ruotsiin, ja alunperin lentoa suunniteltiin tammikuun puoleen väliin mutta nämä hevoslennot harvemmin kuitenkaan toteutuvat suunnitelmien mukaan, ja lentoa siirrettiin useampaan otteeseen aina maaliskuun alkuun asti. Muutto uuteen maahan lentoineen ja laivamatkoineen on pitkä ja rankka kokemus etenkin tällaiselle nuorelle hevoselle joka ei ole aiemmin synnyintilansa peltoja pidemmällä käynyt, mutta Hríman matka oli mennyt todella hienosti ja tamma oli erinomaisessa kunnossa ja hyvinvoiva saapuessaan.

Hríma on nyt ollut kotona 10 päivää ja on pääasiassa saanut levätä ja toipua matkasta, sulatella elämänmuutosta ja oppia uudet päivärutiinit. Hampaat ja kaviot on huollettu, ja Hríma on saanut paljon kehuja hyvästä käytöksestään ihan jokaiselta joka on tammaa käsitellyt. Meidän yhteinen elämä on alkanut paremmin kuin hyvin ja en voisi olla tyytyväisempi hevoseeni. Tästä on ilo lähteä tutustumaan paremmin ja kehittymään yhdessä eteenpäin!




Kuvat Hrímasta Islannissa on ottanut Céline Schenkelberger.
Kuvat minusta ja Hrímasta on ottanut Daniela Pietikäinen.

Eikö Hríma olekin söpö?

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

VUODEN 2017 PARAS PÄIVÄ

Tiedättekö ne päivät kun kaikki on vaan ihan täydellistä etkä tahtoisi vuorokauden koskaan vaihtuvan? Ne on kultaa ne. Tässä postauksessa kerron teille minun vuoden 2017 parhaasta päivästä. Päivä ei varsinaisesti ollut suuri ja ihmeellinen, mutta sitäkin onnellisempi. Koko päivä oli yhtä hymyä ja naurua, sää oli poikkeuksellisen lämmin islantilaiseksi syyspäiväksi, stressistä ei ollut tietoakaan ja meillä oli niin hauskaa ja kaikki oli ihanaa ja kaunista!






Tämä päivistä parhain oli 1. syyskuuta ja olimme pienellä lomalla Islannissa parhaan ystäväni Leenan sekä kahden yhteisen ystävämme kanssa. Tämä oli lomamme toinen päivä ja päivämme alkoi ratsastustunnilla Margrétarhofin tilalla, jossa myös yövyimme. Ensin treeniä maneesissa ja sitten vauhdikkaalle maastoretkelle. Voin kertoa teille että mikään ei voita reipasta tölttilenkkiä Islannin maisemissa, ihan erilaista kuin kotona ratsastelu. Ratsastuksen jälkeen piti tottakai käydä kaikki tallin hevoset perinteisesti läpi, jokaiselle pusu omalla vuorollaan. Ja kun tämä pakollinen kierros oli suoritettu kunnialla läpi, olikin aika ryhtyä miettimään päivän varsinaista ohjelmaa. Monia hyviä ehdotuksia heitettiin ilmoille (Islannissa riittää nähtävää ja koettavaa), mutta kun kävi ilmi etteivät ystäväni olleet käyneet Jökulsárlónin jäätikköjärvellä päätin että sinnehän meidän on sitten lähdettävä! Koska se on maailman kaunein paikka.

Matkaseurueeni tuntien taisin vähän vähätellä matkan pituutta kohteeseemme, sillä ajomatkaa oli yli neljä tuntia suuntaansa eikä "joku parisen tuntia" niin kuin ehkä asian ilmaisin... En vaan voinut ottaa riskiä että joku romuttaisi suunnitelmani liian pitkän ajomatkan takia. Jökulsárlón on mielestäni Islannin upein nähtävyys, eikä sitä kannata sivuuttaa sen takia että se on melko reilun ajomatkan päässä kaikesta muusta. Jos olette matkaamassa Islantiin, käykää siellä. Ja sitä paitsi Islannissa autoilu itsessäänkin on ihan huikeaa, kun maisemat ovat niin mielettömiä. Ei voi ihan Lahden motaria verrata.







Matkalla Jökulsárlónille pysähdyimme pariin otteeseen nauttimassa säästä ja maisemista (ja tietty "puskapissillä" joka kuitenkin puskien puutteen takia oli enemmänkin avoin turistinäytös, mutta ei siitä sen enempää). Harvemmin Islannissa on syyskuussa (tai minään muunakaan kuukautena) yli +20 astetta lämmintä ja täysin tyyntä, mutta nyt oli! Se tuntui niin epätodelliselta ja ihanalta. Kuka muka kaipaa etelänlomaa kun Islannissakin on tällaiset puitteet auringonotolle?

Kun sitten saavuimme perille Jökulsárlónille aurinko oli jo laskemaisillaan ja vastassamme oli mitä uskomattomin maisema pehmeässä pastellin sävyisessä valossa kylpien. Itse olen käynyt tällä satumaisella järvellä monta kertaa, ja aina se näyttää hienolta oli sää tai vuodenaika mikä tahansa, mutta nyt aurinko värjäsi sen niin kauniisti että sai itsekin katsella maisemaa ihan uusin silmin. Jökulsárlon on todennäköisesti hienoin paikka missä olen koskaan käynyt, niin epätodellinen se on.




















Islanti on mun "happy place" jonne on aina yhtä ihana palata, ja jossa on aina hyvä olla. En tiedä mikä siinä on, mutta se tuntuu niin kodilta että aina sitä löytää itsensä Icelandairin lentoliput kourassa vaikka vaihtoehtona olisi ollut lähteä etelän aurinkoon. Niin se vaan on että "home is where your heart is" vaikkei mun satujen saari ihan mikään Bahama ole.

Tämä päivä oli yksi niistä harvoista kun pystyi ihan oikeasti täysin irrottautumaan töistä, stressistä ja kaikista mieltä painavista asioista, ja vain keskittyä hetkestä nauttimiseen ja olla vain. Ihan koko päivän. Vuoden parhaan päivän tittelin saavuttamiseksi riittää siis ihan vain se että saa olla koko päivän hyvässä seurassa jossa voi olla täysin oma (dorka) itsensä, nauraa omille tyhmille vitseilleen, laulaa autossa kurkku suorana lempibiisejensä tahtiin (anteeksi takapenkkiläiset) ja ottaa sadoittain kuvia joiden onnistumisella tai epäonnistumisella ei ole mitään väliä. Kun ei ole kiire mihinkään eikä taivaalta sada räntää, eikä edes vettä. Se on parasta se.

Toivotaan vuodelle 2018 myös yhtä ihania päiviä. Hyvää uutta vuotta kaikille! <3

Mikä oli sinun paras päiväsi vuonna 2017? :)





ISLANTI VLOGI OSA 2



Tässä Islannin reissun vlogisarjan toinen osa, jossa käytiin vesiputouksella kuvaamassa sinisilmäistä oria, ratsastamassa ja syömässä Islannin tunnelmallisimmassa ravintolassa.

Valokuvat vesiputoukselta tulevat aikanaan omassa postauksessaan.

Katsoitko sinä videon? :) 

lauantai 23. joulukuuta 2017

ISLANTI VLOGI OSA 1



Hankin viime kuussa vihdoin haaveilemani pikkukameran, joka olisi pieni ja kevyt, kääntyvällä näytöllä ja hyvällä kuvalaadulla varustettuna! Omat isot järjestelmäkamerani ovat niin kömpelöitä joka päiväiseen videoiden kuvaamiseen, mutta tällä uudella kameralla kuvaaminen oli todella hauskaa ja helppoa joten videomateriaalia on varmasti tulossa myös jatkossa.



Julkaisen tämän kuvauksen loput kuvat erillisessä blogipostauksessa, kunhan saan ne käsiteltyä valmiiksi.

Mitä pidit videosta? :) 


perjantai 28. heinäkuuta 2017

KAMEROITA, ISSIKOITA JA HATTARATUKKA



Muutama viikko sitten järjestettiin kesän ensimmäinen hevosvalokuvauskurssimme Ankin tallilla Kirkkonummella. Kurssipäivä oli mitä mainioin kesäpäivä, ja puitteet tallilla olivat ihan täydelliset hyville kuville. Kurssi oli tarkoitettu kaikentasoisille kuvaajille, ja paikalle saapuikin ihana joukko erilaisia kuvaajia kameroineen. Muutamilta kurssilaisilta löytyi ties millaista putkea, siinä jäi kuulkaas tämän vetäjän kalusto ihan kakkoseksi. ;)

Loppuunmyyty kurssi alkoi luennolla, joka pidettiin ihanan tunnelmallisessa Nummiksessa, eli tilan leirirakennuksessa. Luennolla käytiin läpi paljon tärkeitä kohtia hevosten valokuvaukseen liittyen, aina kameratekniikasta tekijänoikeuksiin ja turvallisuuskysymyksistä hevosen poseeraamiseen. Kurssilaiset osallistuivat ahkerasti keskusteluun esittäen omia kysymyksiä ja ajatuksia, mikä oli mukavaa. Ilmapiiri oli rento ja keskustelu antoisaa. :)

Luennon jälkeen päästiinkin ulos kokeilemaan oppeja käytännössä. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, ja keskipäivän haasteellinen auringonvalo oli mitä parhain havainnollistamaan valon vaikutusta kuvaan. Kuvasimme alkuun yhteisesti, erilaisissa valoissa ja eri lokaatioissa. Lounaan jälkeen jakaannuimme pienempiin ryhmiin kuvaamaan vapaasti ympäri tilaa jolta löytyy kymmenittäin erilaisia islanninhevosia aina pikkuvarsoista kilparatsuihin.















Iltapäivällä keräännyimme taas yhteen kuvausdemoa varten. Meillä oli kaksi super upeaa mallia, Venla ja Ingrid. Valitsimme tytöille oikein isot ja näyttävät prinsessamekot, jotka pääsivät edukseen valkeiden ratsujen rinnalla. Kuvasimme tyttöjä sekä yhdessä että erikseen kahdessa eri lokaatiossa. Sekä tytöt että hevoset poseerasivat niin kauniisti ja luonnollisesti että hyvät kuvat olivat taattuja!

Valkoisista hevosista ja vaaleista mekoista siirryttiinkin seuraavaksi vähän haastavampaan kokonaisuuteen - musta hevonen ja mustat mekon kirkkaassa vastavalossa kuvattuna! Siinä oli kurssilaisille pieni pähkinä purtavaksi, että miten tästä nyt saa onnistuneen kuvan. ;)







Kuvasimme aivan kurssin viime minuuteille asti, eikä sitä olisi vielä malttanut lopettaakaan, mutta taisi kaikilla jo olla muistikortit aika täynnä siinä vaiheessa. ;) Koko kurssin ajan yhtenä päällimmäisistä teemoista oli valon hahmottaminen, ja vaihdoimmekin tiheään tahtiin kuvauspaikkoja suorasta auringon valosta varjoon, sekä vastavalosta myötävaloon, nähdäksemme miten suuri merkitys valon luonteella ja suunnalla on kuvan tunnelmaan.

Kurssilaiset oppivat hyödyntämään luonnovaloa entistä paremmin, ja ymmärtämään valon vaikutuksen lopullisen kuvan luonteeseen. Moni myös uskaltautui ensimmäistä kertaa koskaan kokeilemaan täysin manuaalisia asetuksia kamerassaan, ja kurssilla koettiin monia hienoja oivalluksia ja edistysaskelia. :)



Kaiken kaikkiaan kurssipäivä oli aivan upea, meillä oli hauskaa ja kaikki kurssilaiset olivat ihania ja innokkaita oppimaan lisää kuvauksesta. Sain todella mukavaa palautetta kurssista ja monta kiitosta. Iso kiitos minunkin puolestani kaikille osallistujille ja avustajille! <3

Tähän loppuun vielä pieni katsaus kurssilaisten tuotoksiin, olkaa hyvät!




Kuvaaja: Sallis Lindqvist
www.facebook.com/sallislindqvistphotography/
www.instagram.com/sallislindqvist


Kuvaaja: Annika Kaskinen
photokaskinen.kuvat.fi/
www.instagram.com/photokaskinen/


Kuvaaja: Anne Salo



Kuvaaja: Hanna-Mari Lahtinen


Kuvaaja: Marjut Moisio




Kuvaaja: Niina Kuronen
www.instagram.com/niinakuronen
niinan.kuvat.fi



Kuvaaja: Johanna Järventaus
torpanpuutarha.blogspot.fi
www.instagram.com/torpanpuutarha








Kuvaaja: Daniela Pietikäinen
goldiponi.blogspot.fi
www.instagram.com/kultahippuja

Sama kurssi järjestetään uudestaan sunnuntaina 13.8.2017 Ankin tallilla Kirkkonumella ja mukaan mahtuisi vielä muutama osallistuja, joten tervetuloa mukaan! :) Lisätietoja Facebookissa.

Myös la 26.8 ja su 27.8 järjestetään kaksipäiväinen Kuvankäsittely ja valokuvauskurssi Talli Onnenpotkussa Nurmijärvellä, lisätietoja tästä. Kuvankäsittelyyn keskittyvää kurssia on kovasti toivottu, joten tässä oiva tilaisuus päästä oppimaan myös sitä puolta.

Ihanaa loppukesää ja toivotaan hyviä kuvauskelejä, nähdään kursseilla! ;) <3