torstai 25. toukokuuta 2017

KIRSIKKAPUISTOSSA


Kylläpä on kesä kauan antanut itseään odottaa, mutta ihanaa kun on vihdoin lämmin, luonto vihertää ja pikkuvarsoja alkaa näkyä tallien pihoissa. En vaan voi lakata ihmettelemästä sitä miten ihmeessä ylipäätänsä selviämme kylmästä ja pimeästä talvesta vuodesta toiseen. Tässä säässä se ainakin tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta. Ainakin talvi opettaa arvostamaan tätä meidän lyhyttä kesää ja jokaista hetkeä jona aurinko paistaa, linnut laulaa ja tuomet tuoksuvat.

Eilen toteutin kuvauksen josta olen haaveillut jo monta kevättä, kun nappasin Börjen ja Minkan mukaani ja suuntasimme Helsinkiin Roihuvuoren Kirsikkapuistoon kuvausreissulle. Börje on onneksi sellainen hevonen jonka kanssa matkustaminen on aina helppoa ja mutkatonta, kaikki käy ja mikään ei hetkauta. Päinvastoin, olen varma että Börje nautti tästäkin reissusta, kun trailerissa sai syödä rauhassa heiniä, kuvauspaikalla sai laiduntaa ja kuvastilanteissa sai namipalkkaa ja kehuja ihan koko ajan ja sai olla huomion keskipisteenä, mitä muuta voisi pieni hevonen toivoa?

Minka näytti ihan keijulta valkoisessa mekossa, ja poseerasi niin luonnollisesti ja keveästi ettei minun tarvinnut juurikaan ohjata häntä. Kunhan vain painoin nappia. ;) Kauniit suitset ja ohjat ovat Nordic Horsen valikoimaa.*










Vaikkei sitä näistä kuvista havaitsekaan, niin puisto oli ihan täynnä ihmisiä siitä huolimatta että olimme liikenteessä arki-aamupäivänä. Oli päiväkotiryhmiä retkellä, koululaisia, lapsiperheitä, koiran ulkoiluttajia, useita eri kuvausryhmiä, ylppärikuvien ottajia, turisteja ja vaikka ketä. Kaikki olivat niin ilahtuneita ja ihastuneita hevosen vierailusta (paitsi Jannen ja Valtterin Lucky-koira joka oli puistossa lenkillä ja jonka mielestä Börje oli vähän liian iso ja pelottava). Oli taas niin hauskaa kun ihmiset tulivat kyselemään hevosesta ja ottamaan siitä ja sen kanssa kuvia. :)

Oman kuvauksemme ohessa Börje pääsi myös näyttelemään lyhytelokuvaan! Olen niin ylpeä pienestä hevosesta joka käyttäytyi esimerkillisesti uudessa tilanteessa uusien ihmisten keskellä. Innolla odotan valmiin elokuvan näkemistä, ainakin kuvaustilanteessa näytti tosi hienolta. Laitan linkin tänne blogiinkin sitten kun elokuva julkaistaan. :)


Leffahommissa. <3


Vielä on muuten läpi kesän hyvin tilaa esimerkiksi valmistujais-, ylioppilas- tai rippikuvauksille ja muillekin hevoskuvauksille. Joko oman hevosen kanssa tai ellei omaa ole, meiltä on myös mahdollista saada kilttejä ja rauhallisia islanninhevosia lainaan kuvauskaveriksi. Lisätietoja kuvauksista osoitteessa www.hestafoto.com.

Mitä pidit kuvista? :)

* Saatu yhteistyönä blogin kautta.


9 kommenttia :

  1. Hei Petra,

    Ihania kuvia - jälleen kerran! Löysin kuvasi ja blogisi ihan vast'ikään, ja ihastuin kyllä heti. Itsekin hevosia paljon kuvanneena ja valokuvaajan urasta haaveilevana jään kyllä seuraamaan blogiasi. :) Kysyisin voisitko tehdä postauksen aiheesta miten ohjaat malleja olemaan kuvissa? Erityisesti jos kyseessä on ujo malli, tai vielä pahempaa - ujo kuvaaja. Mielenkiinnolla lukisin jos sinulla on aiheesta jotain sanottavaa ja vinkkejä annettavana. :)

    Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hei, todella hyvä idea - menee varmasti toteutukseen, kiitos! :)

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia! Itsekkin harrastan kuvausta ja saan aina uusia ideoita ja inspiraatiota sun kuvista! Muokkaustaito on nähtäbvästi myös hallussa, vau!
    vaaranvoima.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanista sanoista! Käsittelytaito on kyllä hyvin hallussa mutta näitäpä kuvia ei ole kyllä käsitelty juuri ollenkaan! :)

      Poista
  4. Vautsi kuinka upeita ja hienoja kuvia!!

    millattt.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Todella upeita kuvia! Tuonne on itsekin pitänyt mennä jo parina keväänä kuvailemaan, mutta ei vaan ole ollut aikaa juuri kukinnan aikaan... Ehkä ensi keväänä, kun ei enää ole koulua :D

    VastaaPoista
  6. Käsittämättömän upeita kuvia jälleen kerran!

    Ja olen kyllä samaa mieltä, pikkuvarsat ovat varma (ja minusta myös paras) kevään merkki. Viime keväänä en itse enää pystynyt vastustamaan jokakeväistä varsakuumetta. Tämän seuraus syntyi vajaa viikko sitten. Takaisin lähtöruutuun

    VastaaPoista
  7. Voi miten hienoja kuvia saat otettua, U P E I T A! <3

    Jos itse yrittäisin tuollaisia kuvia saada hevoseni kanssa, olisi tuloksena varmaan enemmänkin mustelmia varpaissa ja suokin pää heinässä kiinni.. Ja sitten kun se "poseeraisi" niin paidassa ruohosta jäljet, koska täytyyhän ruokailun päätteeksi pyyhkiä suu johonkin (eikä ainakaan vielä hevosille ole ruokaliinoja keksitty).

    No ehkä minun kärsivällinen odottaminen palkitaan joskus jos oikein pyydän, ainakin toivon näin. Tai sitten täytyy vaan hankkia puuhevonen ja ottaa sen kanssa kuvia, ei ainakaan olisi paikallaan pysymisessä ongelmia! ;):D

    VastaaPoista