perjantai 13. huhtikuuta 2018

SE KAIKISTA TÄRKEIN

Postaus toteutettu yhdessä Back On Track Suomi kanssa.

Uuden hevosen myötä on ollut syytä uudistaa myös varustepuolta, tai tarkemmin sanottuna ylipäätänsä hankkia varusteita. Hríman tullessa tallin pihaan minulla ei ollut vielä edes riimunnarua millä taluttaa hevonen trailerista tarhaan saati sitten harjoja, loimia, ruokakippoa tai yhtään mitään muutakaan. Haluan panostaa laadukkaisiin varusteisiin ja hankkia vain sellaista jolle ihan oikeasti on käyttöä, joten teen uusia hankintoja pikkuhiljaa tarpeen mukaan ja tarkasti harkiten.

Myöskään omaa ratsastuskypärää minulla ei ollut Hríman saapuessa, sillä olin aiemmin unohtanut kypäräni Islantiin. Ja Islantiin vanha kypäräni onkin nyt saanut jäädä. Vanha kypäräni oli jostain alennuslaarista ostettu tuskin mitään turvaluokituksia täyttävä peruskypärä. Mitään onnettomuuksia ei vanhan kypärän kanssa onneksi koskaan käynyt, mutta silti minusta tuntui että seuraavan kypärän kohdalla halusin panostaa ennen kaikkea turvallisuuteen. Pohdin pitkään erilaisten vaihtoehtojen välillä, ja sovitinkin useita eri kypärämalleja ja -merkkejä, päätyen tähän Back On Track EQ3-kypärään sen kauniin ulkonäön, täydellisen istuvuuden ja ennen kaikkea ainutlaatuisen turvajärjestelmän ansiosta.




Se mikä tekee EQ3-kypärästä niin ainutlaatuisen on kypärään integroitu MIPS-teknologia. MIPS on tieteellisten ja lääkinnällisten tutkijoiden kehittämä järjestelmä, joka imitoi ihmisen päässä olevaa suojausmekanismia. Kun päähän kohdistuu vino isku, aivot voivat liikkua aivo-selkäydinnesteessä, joka vaimentaa aivoihin kohdistuvia voimia. Kypärässä on integroitu pienikitkainen kerros, joka voi absorboida osan energiasta, joka voisi muuten aiheuttaa aivovaurion. Tämä kypärä on suunniteltu ja hyväksytty kaikkeen ratsastukseen, se on testattu ja hyväksytty CE ja EU:n VG1-standardin mukaisesti.

Tämän kypärän edeltäjä, EQ2 valittiin ruotsalaisen vakuutusyhtiön Folksamin testissä markkinoiden turvallisimmaksi kypäräksi, ja tässä uudessa EQ3 mallissa ominaisuuksia on paranneltu vielä entisestään, joten voin olla varma siitä että mahdollisen tippumisen sattuessa päätäni suojaa mahdollisimman turvallinen ratsastuskypärä.



EQ3-kypärästä on olemassa kaksi eri mallia, perusmalli sekä tämä uusi Lynx-malli mikä minulla on. Lynx-mallissa on mahdollisuus säätää kypärän kokoa niskassa olevan säätörullan avulla. Säätömahdollisuus takaa parhaimman mahdollisen istuvuuden, ja se on kätevä ominaisuus etenkin talvisin kun kypärää löysätessä alle saa helposti mahdutettua pipon tai huivin ilman että kypärä kiristää tai tuntuu epämukavalta. Tämä on ainakin omassa käytössäni todella arvostettu ominaisuus. Oma kypäräni on tyylikäs sileäpintainen musta malli, mutta kypärää saa myös ruskeana ja sinisenä, sekä mikromokkaisella tai keinonahkaisella pintamateriaalilla.

Nyt parin viikon käytön jälkeen en voi olla muuta kuin tyytyväinen tähän kypärään! Sanoisin että tämä on paras kypärä mikä minulla on koskaan ollut. Kypärä on todella kevyt ja mukava päässä, se istuu hyvin ja näyttää kivalta. Kypärä ei keiku eikä valahda silmille, ei paina mistään ja on jopa niin huomaamaton etten aina meinaa muistaa ottaa sitä ratsastuksen jälkeen päästäni pois.




Muistathan aina käyttää kypärää ratsastaessa! Vaikka minun valokuvissani ollaankin välillä hevosen selässä ilman kypärää, en voi suositella sitä kenellekään yhtään missään tilanteessa. Kuvauksissa olemassa olevat riskit tiedostetaan aina, enkä koskaan päästä ketään selkään jos tilanne näyttää siltä että se ei ole turvallista. Kuvaukset aloitetaan aina maastakäsin, ja jos selkään mennään siellä ollaan vain lyhyt hetki eikä koskaan mennä käyntiä kovempaa. Ratsastajan pitää olla kokenut ja hevosen hänelle tuttu jotta ylipäätään suostun ottamaan kuvia myös selästä. Turhia riskejä tulee välttää ja maastakäsinkin saa aina hyviä kuvia.

Kaikista turvatoimista huolimatta minunkin kuvauksissani on tapahtunut tippumisia muutaman kerran, vaikka viime tippumisesta taitaakin olla jo 5 vuotta aikaa. Mustelmia on tullut ja yhdeltä kuvattavalta murtui jalka, mutta luojan kiitos kukaan ei ole koskaan kolauttanut päätänsä. Kuvaukset ovat kypärättömyydessään siis poikkeustilanteita ja silloin kun oikeasti ratsastetaan tulee kypärää käyttää aina. Ei ole mitään syytä olla käyttämättä. Onnettomuuden sattuessa hyvä kypärä voi ihan oikeasti pelastaa henkesi.

Postauksen kuvat on ottanut Minka Harjapää.

Milloin olet viimeksi miettinyt oman kypäräsi turvallisuutta? Olisiko jo aika päivittää uuteen? :)


perjantai 16. maaliskuuta 2018

UUSI HEVONEN - HRÍMA FRÁ AUSTURKOTI


Minulta pyydettiin blogipostausta uudesta hevosestani ja siitä miten hänet löysin, ja jos totta puhutaan niin onkin jo korkea aika tuottaa uutta sisältöä myös tänne bloginkin puolelle, joten tässä tulee pieni kertomus siitä miten Hríma tuli minulle.

Olin Islannissa joulukuussa 2017 kuvausreissulla, mutta matkalla oli myös toinen salaisempi agenda, nimittäin ajatuksissa oli mahdollisesti löytää pieni ja pörröinen matkamuisto itselle. Olin jo jonkin aikaa katsellut Suomen islanninhevosmarkkinoita, mutta sopivaa hevosta ei tuntunut täältä löytyvän. Etsinnässä oli nuori tamma, itselle ratsuksi ja myöhemmin myös jalostuskäyttöön jos osoittautuisi siihen sopivaksi.



Hríma löytyi Austurkotin tilalta Selfossista jossa suomalais-islantilainen ystäväni Maiju Varis on töissä. Austurkotin omistavat Hugrún Jóhanssdóttir ja Pall Bragi Hólmarsson jotka ovat varmasti tuttuja suurelle osalle suomalaisista islanninhevosharrastajista, sillä Palli on mm. toiminut Suomen maajoukkueen valmentajana ja hän käy usein Suomessa pitämässä kursseja.

Austurkotissa kokeilin kahta tammaa, joista toinen oli kyllä todella hyvä hevonen, mutta se ei vain tuntunut itselle sopivalta. Tässä pienessä 5-vuotiaassa kimossa puolestaan oli jotain mikä tuntui heti oikealta. Ensimmäisellä kokeilukerralla ratsastin tammaa maneesissa ja kotiinlähtöäni edeltävänä päivänä kävin vielä uudemman kerran kokeilemassa kuinka meillä sujuisi maastoilu, ja hyvinhän se sujui.

Minulla oli yhdellä toisella tilalla toinenkin tamma kokeilussa josta olin myös kiinnostunut, mutta pitkän pohdinnan tuloksena tulin siihen päätökseen että Hríma olisi kuitenkin se parempi vaihtoehto. Ja niin siinä sitten kävi, että vaikka toiveissa oli löytää pitkätukkainen ja näyttävä sinisilmä päädyinkin tällaiseen pieneen pehmolelua muistuttavaan nappisilmään. No, Hríman ihana luonne kompensoi sen mikä jouhien pituudesta jää vajaaksi, haha. Ja onhan hän nyt ihan mielettömän söpö!

Hrímassa ihastuin upeaan luonteeseen, tamma oli ja on edelleenkin todella positiivinen hevonen joka pitää ihmisten seurasta ja rakastaa rapsutuksi ja pusuja. Hän on täysin mutkaton käsitellä, utelias ja rohkea. Ratsastuksellisesti tamma on vielä melko alussa, mutta on saanut hyvän peruskoulutuksen, on yhteistyöhaluinen, sopivan viljakas ja kaikin puolin mukava. Askellajit ovat hyvät ja selkeät ja kehittyvät varmasti vielä paljon.

Hríman isä on nykyään Suomessa asuva Heimur frá Austurkoti, jonka omistaa Mari Väyrynen-Kunnas joka toi orin Suomeen keväällä 2016. Hríman isänisä on Kjarni frá Þjóðólfshaga 1 ja emä on Svanhildur frá Minni-Borg.


Tuntui turvalliselta ostaa hevonen suoraan tutulta ja arvostetulta kasvattajalta, kun voi luottaa siihen että hevosta on hoidettu ja käsitelty hyvin koko sen elämän ajan, ja se on ratsukoulutettu ammattitaitoisesti. Tamman olemuksesta kyllä huomaa että hänellä on ollut aivan ihanat olosuhteet kasvaa ja oppia, niin avoin ja luottavainen hevonen hän on. Ei ole mitään takaraivossa kummittelevia traumoja tai huonoja kokemuksia.

Kun eläinlääkärintarkastus oli suoritettu ja kaupat tammasta tehty joulukuun lopussa alkoikin pitkä odottaminen siitä koska saisin hevoseni kotiin. Hevoset lentävät Islannista Ruotsiin, ja alunperin lentoa suunniteltiin tammikuun puoleen väliin mutta nämä hevoslennot harvemmin kuitenkaan toteutuvat suunnitelmien mukaan, ja lentoa siirrettiin useampaan otteeseen aina maaliskuun alkuun asti. Muutto uuteen maahan lentoineen ja laivamatkoineen on pitkä ja rankka kokemus etenkin tällaiselle nuorelle hevoselle joka ei ole aiemmin synnyintilansa peltoja pidemmällä käynyt, mutta Hríman matka oli mennyt todella hienosti ja tamma oli erinomaisessa kunnossa ja hyvinvoiva saapuessaan.

Hríma on nyt ollut kotona 10 päivää ja on pääasiassa saanut levätä ja toipua matkasta, sulatella elämänmuutosta ja oppia uudet päivärutiinit. Hampaat ja kaviot on huollettu, ja Hríma on saanut paljon kehuja hyvästä käytöksestään ihan jokaiselta joka on tammaa käsitellyt. Meidän yhteinen elämä on alkanut paremmin kuin hyvin ja en voisi olla tyytyväisempi hevoseeni. Tästä on ilo lähteä tutustumaan paremmin ja kehittymään yhdessä eteenpäin!




Kuvat Hrímasta Islannissa on ottanut Céline Schenkelberger.
Kuvat minusta ja Hrímasta on ottanut Daniela Pietikäinen.

Eikö Hríma olekin söpö?